MAATILAMATKAILUA PERHEEN KANSSA

Kaupallinen yhteistyö



Lakeuden kutsu kävi, ja pakkasimme menneenä lauantaina autoon vuorokauden mökkeilykamppeet. Sitten suunnistimme Maatilamatkailu Ilomäkeen, josta olimme varanneet jo aikaisemmin mökin. Ilomäen markki Etelä-Pohjanmaalla on minulle jo lapsuudesta tuttu paikka, siellä olemme yrittäjä-kaimani kanssa leikkineet jäkälän peittämillä kallioilla, yrittäneet pyydystää lepakoita virittämällä valkoisen lakanan leikkimökin ja puun väliin, kuunnelleet non stoppina X-Periencen kasettia ja ties mitä muuta. Nykyään tuo sama lapsuusystäväni kotikontu on avoinna teille kaikille, sillä siellä pyörii Maatilamatkailu Ilomäki, monine mökkeineen ja ystävällisine isäntäväkineen. 

Lapsena tunsin aina olevani tervetullut tänne, vaikka väki tiesi, mitä vanhempani ovat. Samassa pöydässä olen useat kerrat syönyt seikastiketta ja perunaa, sekä ensimmäistä kertaa maistanut hunajavettä, joka meillekin on tiensä löytänyt. Muistankin ihmetelleeni, miksi heillä ei koulun jälkeen juotu kahvia vaan hunajavettä. Ilomäessä se sama ystävällinen väki oli meitä vastassa edelleen, kun oman pesueeni kanssa sinne porhalsimme. 

Ilomäen nuori isäntä

Meidän varaamamme mökki oli kesällä 2017 valmistunut Mantantupa, joka on saanut nimensä Ilomäen pikkuemännän mukaan. Niin meidän lapsemme nyt yhdessä leikkivät, kuten mekin leikimme silloin aikoinaan. Mantantuvassa on oma pihapiiri ja rauha, ja yllätyin iloisesti mökin tasokkaasta varustelusta: Siellä oli mm. moccamaster! Alakerrassa oli sympaattinen pieni makkari, yläkerrassa nukkumapaikat lisäksi neljälle. Pihassa oli oma sauna ja ulkokäymälä. Mikäli ei perusta saunomisesta, voi käydä pesulla mökin omassa suihkussa. 

Aika äkkiä saavuttuamme kävi selväksi, että on puintiaika. No, vilkaisu taivaalle osoitti, että nyt pitää toimia, sillä aurinko paistoi ja sää oli mahtava. Lapset olisivat päässeet puimurin kyytiin, mutta eivät uskaltaneet. Puimuri piti kuitenkin aika isoa ääntä, Ilomäen vanhalla isännälläkin oli kuulosuojaimet päässään puimurissa. Lapset kävivät sitten traktorissa istumassa, sinne piti kiivetä uudestaan ja uudestaan. Ehkä isompana haluavat oikein ajelullekin. 


Ilomäen vanha isäntä



Meille oli laitettu palju valmiiksi lämpenemään. Sinne oli tarkoitus mennä saunan jälkeen lillumaan. Asetuimme taloksi, ja lähdimme sen jälkeen seikkailemaan. Tilan lammastytöt Tiku ja Taku päästettiin lampolasta vapaaksi, ja nuori emäntä Merja näytti, miten hienosti lampaat osasivat agilitya. Tutustuimme myös tilan suloisiin pupuihin, sekä Paavo-kissa kävi meitä tervehtimässä. Pakkasimme mukaan kaiken varalta pelejä, kirjoja ja vähän lelujakin, mutta eipä niitä sitten tarvinnut. Myös marjanpoimintavehkeet jäivät mökin kuistille tarpeettomina. Tekemistä oli enemmän kuin kylliksi.

Maatilalta löytyy lampolan vierestä lapsille ulkoleikkipaikka keinuineen. Mantantuvan pihassa on myös iso hiekkakasa, jossa lapset rakastivat kiipeillä ja touhuta. Maatila luontoineen tarjoaa niin mainion virikkeistön, etteivät lapset viihdy sisätiloissa sen paremmin kuin aikuisetkaan. Ja mikäs siinä, sää oli upea ja monta jännittävää paikkaa mihin mennä.


Maalla lapsia kuskataan kärryillä.


Kävimme paistamassa makkarat ja vaahtokarkit laavulla, vaikka mökin pihassakin olisi ollut oma nuotiopaikka. Laavun läheltä kulkee metsään tehty tunnelmallinen ja jännittävä frisbeegolfrata, joka oli nytkin ahkerassa käytössä. Laavun vieressä on myös kirveenheittopaikka, mutta tällä kertaa säälin miehen takaraivoa sen verran, että jätimme kirveet heittämättä.

 Ilta alkoi olla jo pitkällä, ja päätimme käväistä saunomassa. Saunassa tuli mahtavat löylyt. Oma saunamme ei vieläkään ole valmis, joten meidän iskä se saunoi hyvän tovin. Paljun vesi ei ehtinyt jäähtyä sopivaksi heti saunan jälkeen, joten saimme laittaa lapset nukkumaan yläkerran sänkyihin sillä välin. Lasten nukkuessa (riehuessa) sängyissään, me lilluimme kylpytynnyrissä paljaan tähtitaivaan alla. Oli mahtavaa, ja teki hyvää kipeille lihaksille. Paljun jälkeen olin punainen kuin rapu, eikä selluliiteista ollut tietoakaan. Ne palautuivat kyllä aamuun mennessä, valitettavasti.

Yö kului varsin mielenkiintoisissa merkeissä, molemmat lapset putosivat kahdesti sängyistään. He kun ovat tottuneet laidallisiin sänkyihin, ja kiekkaavat unissaankin. Mökin yläkerran lattia kuitenkin kantoi, eikä suurta romahdusta päässyt tapahtumaan. Olisi siinä vanha isäntä Reijo varmaan saanut vielä enemmän harmaita hiuksia, kun on mökin pääosin rakentanutkin! 

Aamulla heräsin pojan hentoon kuiskaukseen pissahädästä, joten siitäpä vain ylös ja kirpeään syysaamuun pissalle. Paljun vesi oli vielä lämmintä, ja lapset iskän kanssa pääsivät aamupalan jälkeen kylpemään. Kovin tykkäsivät. Pellolta nousi mahtava aamu-usva, siinä tuli minulle ihan kiire hakea järkkäri sisältä. 




Siivosimme mökin itse, ja pakkasimme tavarat takaisin autoon. Majoitusvuorokausi Ilomäellä alkaa klo 14 ja päättyy klo 12. Ehdimme vielä hyvän tovin leikkiä ulkona, syöttää lampaita ja pupuja, paijata kissaa, lypsää leikkilehmää, hoitaa Emppu-hevosta, tutustua hirsimökki Onnenkiveen, jossa on jopa kaksi sisäwc:tä. Mökkejä näkyy löytyvän joka lähtöön, on yksiö invavarusteilla, isompaa, pienempää, uutta, vanhaa, keikkea siltä väliltä.

Mutta mitä mökille mukaan?

Mietin ennen lähtöä, mitä tarvitsee ottaa mukaan, kun mennäänkin vähän erilaiselle mökille kuin tavallisesti. Onko kahvia, sokeria, wc-paperia jne.? Kahvia ja sokeria oli, samaten paperia. Löytyi jopa mausteita, ja ruoanlaittovälineet. Mökissä oli jääkaappipakastin, mikro, kahvinkeitin (Moccamaster!), vedenkeitin, keraaminen lattialiesi, televisio ja siivousvälineet. Liinavaatteet (petivaatteet ja pyyhkeet) saa pientä maksua vastaan, joten omia ei tarvitse tuoda mukana.

Ota siis mukaan ainakin:

  • ruoka (makkarat, maidot, leivät jne.) Vettä ei tarvitse tuoda itse!
  • hygieniatuotteet
  • pyöräilykypärä jos aiot pyöräillä 😏(pyöriä löytyy joka lähtöön, lapsillekin!) 
  • vaihtovaatteet
  • puhelimen laturi 
  • hyvät kengät ja kumpparit (korkkarit voi jättää kotiin)
  • EA-laukku 
  • rutkasti hyvää mieltä

Maatilamatkailu Ilomäessä on erilaisia aktiviteetteja majoitusvieraille, joista osa on ohjattua, osa omaehtoista. Näistä voit lukea tarkemmin TÄÄLTÄ.

Voit tiedustella myös ohjattua toimintaa ilman majoitusta.

Huom! Alekoodi umpeutunut.

Jos tahdot mökkeilemään, saat majoitushinnasta 10% alennuksen, kun teet varauksen koodilla HIRSITALONEMANTA. Alekoodi on toiminnassa 31.10.2017 saakka.

Tee varaus TÄÄLTÄ. Mökkien esittelyn yhteydessä on varausjärjestelmä jota käyttämällä saat koodin syötettyä. Huom! Koodi ei toimi tehtäessä varausta muualta, esim. booking.comista. 





Syksy on väreineen upeaa matkailuaikaa, joten eipä muuta kuin alennuskoodit laulamaan! Suosittelen Ilomäkeä lämpimästi 😃.

- Meikku

Kommentit

Suositut tekstit